«

»

Pääkirjoitus: Missä viipyy kunnon talvi?

Näkymä Kokemäen Tokmannin pihassa 22. joulukuuta 2013. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Näkymä Kokemäen Tokmannin pihassa 22. joulukuuta 2013. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Lauantai-illan 21. marraskuuta ja sunnuntain vastaisen yön aikana satoi mm. Kokemäelle ensilumi. Lumipeite oli parhaimmillaan neljän senttimetrin paksuinen.

Lumi pysytteli maassa pari päivää, ja tulee sulamaan Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tämän lehden ilmestymispäivän, eli 25. marraskuuta aikana.

Pakkasta ei saatu kuin muutamia asteita.

Koska sitten se oikea talvi tulee? Käykö samoin, kuin viime talvenakin, että joulu ja samoin uusi vuosi vietetään vesisateessa ja kovat pakkaset tulevat vasta alkuvuodesta lumisateineen.

Pakkaskausia on ollut jo aiemminkin syksyllä, muttei lunta kuitenkaan ole satanut.

Miksi nykyään talvi on siirtynyt useammalla kuukaudella eteenpäin? Samalla taas kesäkuu on viilentynyt ja vastaavasti elokuussa tulee kunnon helleaalto? Onko tämä sitten sitä ilmaston lämpenemistä, että vuodenajat muuttuvat, talvesta tulee syksy ja keväästä talvi.

Sadepäivät vain lisääntyvät ja valtaavat alaa niin aurinkoisilta, kuin talvisilta päiviltä.

Ongelmallista on, että loma-ajat ajoittuvat nykyään juuri sille vesisadekaudelle, eli koululaiset istuvat opiskelemassa, kun aurinko paistaa elokuussa ja ovat lomalla kesäkuussa, kun vettä sataa taivaan täydeltä.

Miten käy talviurheilun? Pääseekö hiihtämään tai luistelemaan ainakaan ilman jäähalleja?

1 comment

  1. Mikael

    Säätila pakkaa vaihtelemaan vuosien saatossa. Jos lueskelee historiaa, niin huomaa sen.

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje