Kuukausi arkisto: K V

Onnettomuuksia tiedossa – Pahin ajokeli aamuruuhkassa

Perjantain vastaisen yön ja aamun aikana ajokeli huononee lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Kirkonkellojen automatiikkaa uusitaan

Kokemäen kirkon kellojen automatiikkaa uusitaan.

Pääkirjoitus: Postin automaatitkin lakkoilevat

Postin toiminnalla ei ole enää mitään rajaa. Eikö riitä, että työntekijät ovat jatkuvasti lakossa jonkun ihan tyhjänpäiväisen syyn takia, ja tästä syystä asiakkaat voidaan sitten unohtaa täysin.

Huittisten uusi vesitorni otettiin käyttöön

Huittisissa uusi vesitorni otettiin käyttöön maanantaina 18. tammikuuta.

Ilmatieteen laitos: Takatalvi tulossa

Tiistain vastaiseksi yöksi ennustetaan mm. Kokemäelle lumisadetta.

Ikäihmisille liukuesteet kaupungin puolesta Harjavallassa

Harjavallan kaupunki jakaa liukuesteitä kaikille yli 70-vuotta täyttäneille kuntalaisille.

Koululaisten talviliikuntapäivän sää epävakaa

Kokemäen yhteiskoulun talviliikuntapäivän ohjelma pyritään järjestämään vallitsevien sääolosuhteiden mukaan.

Tulkkilan yön perinne loppuu

Kokemäen kesän kohokohtaa ei järjestetä enää tänä vuonna.

Teemana: ”Kulttuurit kohtaavat kirjastossa”

Harjavallan kirjastossa vietetään Lainan päivää 8. helmikuuta.

Soiva metsä-näyttely siirtyi Harjavaltaan

Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi kerätty näyttely ”Soiva metsä” siirrettiin Kokemäen kirjastosta Harjavallan kirjastoon lauantaina.

Vanhemmat artikkelit «

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje