«

»

Pääkirjoitus: Suomi tarvitsee energiaa

Sipiläkin puhuu jatkuvasti yhteen hiileen puhaltamisesta. Minusta kuitenkin hiiltä parempi olisi puhaltaa tuulta ydinvoiman purjeisiin.

Tutustuin Eurajoen ydinvoimalaan pääsiäisviikolla ja tulin entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, kuinka turvallista ydinvoima on.

Tällä hetkellä Suomi on oikeastaan täysin riippuvainen tuontienergiasta ja tätä kautta Venäjästä.

Huoltovarmuuden turvaamiseksi Suomen täytyisi olla energiaomavarainen ja sähköverkkojen täytyisi kestää suurtakin kuormitusta myös poikkeustiloissa. Eikö olekin naurettavaa, että pieni lumipyry tai tuuli saa koko maan sekaisin ja tuhannet ihmiset jäävät ilman sähköä ja matkapuhelin– sekä tietoliikenneverkot kaatuvat vielä vuonna 2016?

Vaikka Suomen kommunistisin viherpiiperryspuolue jatkuvasti jauhaa niin hiiltä kuin polttoaineita ja ydinvoimaa vastaan heillä ei ole käytännössä antaa mitään tilalle. Ja tähän he tietenkin vastaavat, että tilalle tuotaisiin ”tulevaisuuden energiamuotoja” eli tuulivoimaa ja aurinkopaneeleita. Heillä ei ole mitään näyttöä, että näistä olisi mitään muuta kuin kustannuksia.

Vielä aurinkopaneelit voivat olla toimiva ratkaisu, muttei niillä voida pohjoisen valtion koko sähkönsaantia turvata.

Tällä hetkellä kehittynein ja vähäpäästöisin energiantuotantomuoto on Ydinvoima. Halusivat betoniviidakossa asuvat ja valtion verorahoilla ostetulla ministeri-Audilla ajelevat luonnon ystävinä itseään tituleeraavat kettutytöt tai heitä myötäilevät muut kaupunkilaiskommunistit mitä tahansa, näin on tuulisähkön laita. Tuulivoima ei kannattaisi lainkaan, ellei valtio avokätisesti sitä tukisi samalla kun leikataan vanhuksilta, nuorisolta ja muutenkin, tavalliselta suomalaiselta ja jaetaan nämä energiatukiaiset kansainvälisille kasvottomille riistoyrityksille, jotka kierrättävät ne monien veroparatiisien kautta omaan taskuunsa.

Sama on valtion yritystukienkin kanssa. Iso osa tuista lohkeaa kansainvälisten suomalaisten kansalaisomaisuutta ryöstävien pankkien ja yritysten taskuun, ei vaikkapa tavallisen suomalaisen pienyrittäjän tai työntekijän ja koululaisen taskuun. Vanhuksista nyt puhumattakaan.

3 comments

  1. Kari Keskitalo

    1. Kukaan ei ole väittänyt, että tuuli- tai aurinkoenergialla yksistään ratkaistaisiin Suomen energiaomavaraisuutta, ne on varteen otettavia lisiä, Sähköntuotanto on aina monesta komponentista koostuva paketti, joihin kuuluu myös tuonti ja vienti.
    2. Eri mieltä olevien vähättely ja nimittely ei nosta keskustelun arvoa.
    3. Pyhäjoen Fennovoima hankkeen myötä riippuvuus Venäjästä kasvaa.
    4. Suomessa ei sähkönkulutus ole merkittävästi kasvanut vuoden 2007 jälkeen, Tällä hetkellä sähkö on poikkeuksellisen halpaa, osasyynä Pohjoismaihin rakennettu tuulivoima,
    5. Vanhuksilta ja nuorilta leikka nyt hallituksessa olevat. Riippumatta käytössä olevista energiamuodoista. Edelleeen muistutan tuosta halventavasta nimittelystä.
    5. Ydinvoimateknologia ei ole merkittävästi kehittynyt sitten -60- 70 luvun ratkaisujen, ainoastaan uusien laitosten koko on kasvanut.
    6. Kaikesta huolimatta Suomalaisessa tuulivoimabisneksessä on suurin osa Suomalaisia yrityksiä. Ulkomaiset myöhästyi lähdössä, eikä kerinneet syöttötarifville.

  2. Nimetön

    Hyvä kirjoitus! Vihreät vähän parkuu vastaan, mutta mitä siitä sitten. Kansan asialla olet!

  3. Nimetön

    Kylläpä sitä ollaankin kansan (Venäjän) asialla. Suomi on riippuvainen tuontienergiasta, mutta ei Venäjän vaan Ruotsin. Tuonti Venäjältä on vähäisempää kuin vienti Viroon. Mutta ei hätää: Fennovoiman ydinvoimala tulee saattamaan Venäjän arvoiseensa asemaan Suomen energiatuotannossa, kun maksamme Venäjälle velkoja, korruptiorahoja ja joudumme luottamaan ryvettyneen Rosatomin ydinsauvojen saantiin, huoltovarmuuteen ja rakennustaiteeseen. Great!

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje