«

»

Huittinen mukaan Joutsenten reitin hankkeeseen

Kuva: Joutsenten reitti/ Facebook

Kuva: Joutsenten reitti/ Facebook

Huittisten kaupunki sitoutuu mukaan Osallisuus- ja työ Joutsenten reitillä-hankkeeseen.

Kyseessä on yksi maamme 55 alueellisesta kehittämisyhdistyksestä, jonka tavoitteena on ruohonjuuritason kehittämishankkeita aktivoimalla ja rahoittamalla parantaa maaseudun elämänlaatua.

Yhdistys toimii Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan alueella.

Osallisuus- ja työ-hankkeessa etsitään ja kokeillaan keinoja helpottamaan kasvavan nuorisotyöttömyyden haasteita. Samalla vastataan kuntien muuttuvaan rooliin työllisyyden edistämisessä.

Nuorisotyöttömyyden kasvun taittuminen edellyttää yhteistyötä elinkeinoelämän, koulutuksen järjestäjien ja palveluohjausta tekevien tahojen välillä.

Hankkeen kohderyhmänä ovat Joutsenten reitin kunnissa asuvat sadat työttömät nuoret, joille etsitään työllistymismahdollisuuksia ja osallisuutta tukevaa toimintaa kotiseudulta. Hankkeen avulla kehitetään uusia, innovatiivisia kokeiluja työllisyyden hoitoon ja elämänlaadun parantamiseen.

Päätöksen asiasta teki kaupunginhallitus maanantai-iltana.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje