«

»

Näkökulma: Islamilainen terrori jo arkipäivää

Tiistai-aamuna koko maailman valtasi suru-uutinen Berliinistä. Islamilaisen kalifaatin puolesta taistellut suurella todennäköisyydellä turvapaikanhakijana maahan tullut ulkomaalaistaustainen islamisti ajoi rekan tahallaan väkijoukkoon kristillisellä joulutorilla kirkon edustalla.

Suomen poliittinen johto tuomitsi teon ja vuodatti kyyneliään tv-kameroiden edessä ja Twitterissä. Keltään ei kuitenkaan saatu kuulla mitään edes ideaa, miten tällaiset terroriteot voitaisiin estää.

Jälkeenpäin on helppo surra ja olla fiksu. Miksei Pariisista taikka Brysselistä ja Nizzasta opittu mitään? Maanantai-ilta oli terroritekojen osalta kiireistä aikaa, sillä samana iltana tapettiin myöskin Venäjän Turkin suurlähettiläs ampumalla suorassa tv-lähetyksessä.

Nämäkin terroriteot liittyvät jollain lailla islamiin. Tällä hetkellä on käynnissä Aleppon evakointi, ja sitä myötä Eurooppaan pääsee soluttautumaan Islamilaisen valtion taistelijoita. Heillä on jo Eurooppaan tullessaan suunnitelma, miten tappaa mahdollisimman monta viatonta siviiliä.

Mitä asialle sitten voitaisiin tehdä? Kielletään kuorma-autot? Entä joulutorit? Taikka vuorataan kaikki jalkakäytävät betoniporsailla ja mellakkapoliiseilla? Realistisinta voisi olla vaikkapa turvapaikanhakijoiden valvonnan tehostaminen. Vastaanottokeskuksista poistuminen tulisi ehkäistä ennen turvapaikkapäätöstä.

Mieluiten kaikille turvapaikkaa hakeville elintasomatkailijoille taikka vaihtoehtoisesti Isis-taistelijoille tulisi lyödä automaattisesti heti rajalla kielteinen päätös, jos ei ole mitään todisteita hädästä muuta kuin että ”äiti tapettiin, isä tapettiin, lapsi tapettiin, vaimo tapettiin ja jos palaan minutkin tapetaan” -fraasi.

Suomessa tarvitaan suoraselkäistä hallintoa. Ei jälkiviisastelijoita. Kokemäkeläinen ei ainakaan koe lukeutuvansa niihin, koska olemme tiedostaneet nämä ongelmat jo pakolaiskriisin alkuvaiheessa, ennen kuin vielä yksikään pommi räjähti tai viaton kuoli turvapaikanhakijoiden toimesta. Olemme pyrkineet ajamaan muutosta asiaan, ja jatkamme tällä kivisellä tiellä.

Me toivoisimme, että kansa saisi vihdoinkin päättää, mitä asialle tehtäisiin. Olisiko äänestyksen voittaja vaikkapa rajojen sulkeminen ja islamistien karkoittaminen? Ehkäpä.

Kokemäkeläinen ottaa osaa terroriteoissa menehtyneiden läheisten ja koko Euroopan suruun ja vaatii aidosti muutosta aikaan. FIXIT

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje