«

»

Näkökulma: Missikilpailut ja rasismi

Miss Helsingin valinta on nostattanut suuren kohun ympäri Eurooppaa, joten nyt myöskin Kokemäkeläinen on päättänyt ottaa osaa keskusteluun, vaikkei Helsinki kuulukaan pääsääntöiseen levikkialueeseemme.

Kohu alkoi siis siitä, kun Miss Helsinki-kilpailun ensimmäinen sija luovutettiin tumma-ihoiselle ja ulkomailla syntyneelle. Esimerkiksi Tsekkiläinen uutissivusto kirjoitti asiasta suoraan käännetyllä otsikolla: Shokki suomalaisessa missikisassa: Ei vaaleita hiuksia, sinisiä silmiä tai lumen kaltaista ihoa.

Suomen valtamedia yhdessä turhien julkkisten kanssa ovat sitten olleet jauhamassa soopaa, että missikilpailujen voittajan arvostelu on rasismia. Oikeaa rasismia on se, että valkoihoisilla, valkohiuksisilla ja sinisilmäisillä aidosti suomalaisilla naisilla ei ole enää näissä missikilpailuissa osaa eikä arpaa.

Kauneus on katsojan silmässä, mutta minä ainakin haluan tuoda oman mielipiteeni suoraan julki. Valittu ”missi” on ruma. Ei ihonvärin takia. Ranskalaisessa muotialan julkaisussa tämän missin kasvoista kirjoitettiin muun muassa, että tämän ”missin” nenä on kuin kasvojen keskelle heitetty peruna.

Ihonväri ei saa olla tekijä, jonka perusteella ketään voidaan suosia, ei mustia eikä valkoisia. Tässä tapauksessa uskoisin, että jos tuo kyseinen missikandidaatti olisi ollut valkoihoinen, ei hänen kehollaan olisi päästy edes koe-esiintymiseen. Kuitenkin suojavärin avulla kukaan ei uskaltanut asiaa arvostella rasismi-syytösten nojalla.

Jos Suomi on vapaa maa, täällä saa myöskin tuoda julki merkittävät tasa-arvo-ongelmat, jotka koskevat myöskin ns. enemmistöön kohdistuvaa syrjintää. Jos tämä on rasismia, emme elä vapaassa demokratiassa.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje