«

»

Järvenpään uusi biisi kertoo Trumpin voittokulusta

Vara-Irwinä tunnetuksi tullut Jösse Järvenpää on tehnyt viime aikoina entistä vilkkaammin lauluja vallitsevista poliittisista suhdanteista.

Kuka?

Järvenpään musiikkivideoita on katsottu yli miljoona kertaa YouTubessa. Hän on myös kertonut asettuvansa ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa uuden puolueisiin sitoutumattoman Reformi-koalition riveissä.

Uuden Irwinin YouTube-kanvalta löytyy monia radikaalisti kantaa ottavia kappaleita, kuten Rekalla Mekkaan, joka saattaa etäisesti liittyä Berliinin islamilaiseen terrori-iskuun, taikka Pipilälle sukua, jossa laulellaan erään Kempeleläisen miljonäärin toilailuista Helsingin politiikassa.

Uusimassa musiikkikappaleessa otetaan kantaa Yhdysvaltain vasta virkaan nousseen presidentin toimiin.

1 comment

  1. Isänmaallinen suomalainen

    Hyvä biisi Jösseltä jälleen kerran.Trump oli paras valinta presidentiksi.

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje