«

»

Pääkirjoitus: Nyt on mahdollisuus vaikuttaa

Vaikkapa kouluverkkoselvityksen kohdalla meille ei annettu mahdollisuutta sanoa ääntämme asiasta. Jos se olisi tehty sitovalla kuntalaisäänestyksellä, meillä olisi vielä Korkeaojan ja Peipohjan koulut elinvoimaisesti pystyssä. Kaikki koulut oltaisiin remontoitu, ja otettu siihen sitten tarpeen vaatiessa lainaakin.

Kokemäen taloudellinen tilanne on se, että jo nyt olevien lainojen maksaminen on mahdotonta, eikä muutama miljoona pahenna kunnan tilannetta entisestään merkittävästi. Kuntien talousongelmia ei voida ratkaista enää kunnissa, vaan päätökset tehdään isommilla areenoilla.

Suomi on ylivelkaantunut. Nyt, vähän niin kuin 90-luvullakin syyksi luettiin kulutusjuhla, ja että vika on tavallisessa suomalaisessa työtätekevässä veronmaksajassa sekä yrittäjässä. Tästä syystä laman kustannukset laitettiin tavallisen ihmisen vastuulle.

Todelliset syyt ovat maailmanpolitiikassa. Ne juontavat juurensa ”vapaaseen” talouspolitiikkaan, joka on siirtänyt rahan luonnin kansalta ja kansallisvaltioilta yksityisille pankeille, jotka omistavat korkean poliittisen johtomme.

Heikentääkseen kansallisvaltiota he kärräävät tänne parikymppisiä nuoria miehiä lisääntymään sekä kuppaamaan tukijaisia.

Kuntalaisilla ei ole todellista valtaa. Suurten puolueiden politiikan lonkerot yltävät jokaiseen perämetsän kuntaankin. Vaikkakin tietämättään monet yleensäkin tavalliset työtätekevät ihmiset tulevat valtuustossa edistämään suurpääoman valtaa.

He vaativat leikkauksia kuntalaisten elintärkeistä palveluista, venyttävät jokaista penniä, mutta samalla tekevät suuria investointeja, jotka eivät kuitenkaan ole välttämättömiä.

Nyt seuraavana suunnitelmana on päivähoidon leikkaaminen, josta päätetään myöskin nyt kuntavaaleissa.

Kokemäellä on jo pitkään valtaa pitänyt pieni piiri, pari isointa puoluetta. Päätökset ovat jo tehty valmiiksi, valtuutetuille sanotaan vain, että mitä pitää äänestää.

Virkoihin ei valitakaan aina parasta, vaan mieluiten se, joka omaa oikeat suhteet ja jäsenkirjat.

Voiko kansa äänestää väärin? Voiko? Ainakin päättäjien mielestä, jos kyseessä on esimerkiksi Brexit taikka Trump.

”Väärin” äänestämisen pelossa he eivät uskalla pitää suoria kansanäänestyksiä, koska se horjuttaisi suurten puolueiden valtaa.

Kunnallispolitiikassa ratkaisuna voisi olla, että jokainen olisi valtuustossa edustamassa omaa itseään sekä kuntaansa, ei isoa puoluetta tai sen ”Paikallis”jaostoa.

Kunnissa, kuten myöskin valtion tulisi lisätä juurikin suoria kansanäänestyksiä asioista, ei ihmisistä.

Nyt kuitenkin on annettu jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje