«

»

Aamusumua luvassa vielä ensi viikollekin

Näkyvyys on sumun takia aamuisin heikko. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Näkyvyys on sumun takia aamuisin heikko. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Ensi viikko alkaa lämpimänä, mutta loppuviikolle sää viilenee. Sankkaa aamusumua esiintyy edelleen.

Ilmatieteen laitos ennustaa sunnuntai-iltana maanantaina päivälämpötilan kohoavan Kokemäellä jopa 18 asteeseen. Päivä on selkeä sekä aurinkoinen, kuten myöskin tiistai.

Viikon keskilämpötila on muutaman asteen vuoden aikaan nähden lämpimämpi. Yöt viilenevät ja hallaa esiintyy mahdollisesti.

Loppuviikolle ennustetaan öiden lämpenevän sekä päivälämpötilojen laskevan. Myöskin pilvisyyttä on mahdollisesti luvassa.

Perjantaiksi Ilmatieteen laitos ennustaa Kokemäelle 15 asteen lämpötilaa.

Sakeat sumut kuuluvat aamuliikenteen vaaroihin vielä tulevallakin viikolla. Sumu syntyy, kun ilmassa oleva näkymätön vesihöyry tiivistyy pisaroiksi lämpötilan laskiessa.

Sumua on havaittavissa varsinkin vesistöalueiden läheisyydessä.

Poliisi on muistuttanut ajo- sekä sumuvalojen käytöstä. Huono näkvyys on aiheuttanut esimerkiksi Kokemäellä jo ainakin yhden onnettomuuden.

2 comments

  1. Nimetön

    Kaunista tuo sumu!

  2. Nimetön

    Ja vaarallista!

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje