«

»

Suuri osa kaupoista pysyy tänään suljettuna helatorstain vuoksi

sryhmäkassa

Kuva: Lauri Mannermaa

Muun muassa Kokemän S-market pitää ovensa tänään suljettuina. Kuitenkin pienemmät liikkeet ja kioskit saavat palvella asiakkaitaan myös helatorstaina.

Helsingissä, Porvoossa sekä Vantaan kauppakeskus Jumbossa saavat kaupat poikkeusluvalla pitää ovensa auki tänään helatorstainakin kello 12-21. Hyvinkäällä taasen kaupat saavat palvella kello 12-18. Alkot ovat tänään suljettuina, kuten myöskin Postin omat myymälätkin.

Helatorstaina saavat kaupat olla auki myöskin Kymenlaaksossa, Lappenrannassa, Imatrassa, parikkalassa, Ruokolahdessa sekä Ratjärven alueilla, sillä näille alueille on myönnetty poikkeuslupa ensi vuoden loppuun asti.

R-kioskit taasen ovat avoinna pääasiassa sunnuntai-aikataulunsa mukaisesti. Kokemäen R-kioskin toiminnasta emme ole erikseen saaneet lisätietoja. Kokemäen Siwa pitää ovensa suljettuna. Aukioloaikarajoitukset eivät koske alle sadan neliömetrin suuruisia päivittäistavarakauppoja, joitain haja-asutusaluiden päivttäistavarakauppoja, huoltoasemien yhteydessä toimivia alle 400 neliön päivittäistavarakauppoja eikä Ahvenanmaan kauppoja.

Ruokaostoksille pääsee ”maalla” oikeastaan vasta perjantaina kello 7.00, kun S-marketit ja K-marketit avaavat ovensa. Poikkeuksia kuitenkin saattaa aukioloajoissa löytyä.

Juna- ja linja-autoliikenteen aikatauluissa saattaa olla helatorstain takia muutoksia.

3 comments

  1. Nimetön

    Järjetöntä, että laki estää kauppoja palvelemasta asiakkaitaan tässä maassa! Ja niin on rajoitetut myyntiajat! Eikös ne vois palvella vaikka joka päivä klo 7-01? Ainakin isommilla paikkakunnilla (en tarkoita Helsinkiä, vaan esim. maakuntakeskuksia) Kokemäen lähimmät yöllä palvelevat liikkeet tulisivat tuolloin kuitenkin varmaa Huittisiin tai Poriin. Mutta onhan sekin parempi, kun tarvii jotai ostaa yölläkin!

    Vapaan aukioloajan puolesta!

  2. Tuomas Kuhalainen

    Itsekin kannatan kauppojen vapaata aukioloa. Tai ainakin vapaampaa. Nyt se on jossain niinkin suppea, kun lauantaina lyödään ovet kiinni kello 18 ja sama sunnuntainakin, ellei suljeta jo kello 16…

  3. Nimetön

    Onneksi sentään jotkut kaupat saavat tänään palvella. Eli jotain saa tänäänkin ostettua ja tuhlattua! 🙂

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje