«

»

Helpotusta helteeseen: Hyppää järveen!

uiminen photoViime päivät ovat suomalaiset päässeet tai joutuneet nauttimaan läkähdyttävistä helteistä.

Taas keskiviikkona Kokemäkeä, Harjavaltaa, Huittista sekä myöskin suurta osaa Suomesta koettelee hellaalto. Lämpötila nousee keskiviikkona jo heti aamu yhdeksältä 21 asteeseen Ilmatieteen laitoksen mukaan.

Keskiviikkona iltapäivällä elohopea kohoaa jo 28 lämpöasteeseen.

Ihmiset hakevat helpotusta helteeseen monin eri tavoin. Yksi hyvä apu vilvoitukseen on pulahtaminen vilvoittavaan veteen.

Helteestä kärsiville yksi suosittu levähdyspaikka on Kokemäen Pitkäjärven uimaranta, jonne saapuu auringonpalvojia läheltä että kaukaa. Vilvoitusta haetaan Pitkäjärven lisäksi Kokemäen alueella myöskin Kauvatsan Yttilän uimarannalta, joka kuitenkin on Pitkäjärven rantaa vaatimattomampi.

Torstaina lämpötilat laskevat kuitenkin kahdenkymmenen lämpöasteen tienoille. Torstaiksi ennustetaan sadetta. Ilmatieteen laitos on antanutkin torstaiksi Kokemäelle varoituksen rajosta ukonilmasta sekä sateesta.

Kuva käyttäjältä Ville.fi

1 comment

  1. Nimetön

    Melkein kärsimään on jo jouduttu noista helteistä!

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje