Kuukausi arkisto: K V

Helpotusta helteeseen: Hyppää järveen!

Viime päivät ovat suomalaiset päässeet tai joutuneet nauttimaan läkähdyttävistä helteistä.

Metsää paloi Eurassa

Euran Honkilahdella paloi metsää tiistaina.

Henkilöauto suistui ojaan Huittisissa

Huittisissa Helsingintien ja Niittytien risteyksessä suistui henkilöauto ojaan maanantaina.

16 200 salamaa – Vuoden salamaennätys rikottiin

Maanantaina rikottiin Ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden salamaennätys.

Liikkeen ikkuna rikottiin Kauttualla

Euran Kauttualla rikottiin Turuntien varressa sijaitsevan likkeen ikkuna.

Törkeä varkaus Eurassa: Vietiin renkaita

Euran Filppulantiellä on murtauduttu Suomen Euromaster Oy:n tiloihin.

MT: Harjavallan nikkelivuoto päästettiin mediassa liian helpolla

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi, että Harjavallan nikkelivuoto oli 20 kertainen Talvivaaraan verrattuna, mutta mediassa se päästettiin vähemmällä julkisuudella.

Ensi viikon sää: tukala helleaalto ja voimakkaita ukkospuuskia

Ilmatieteen laitos ennustaa ensi viikolle tukalaa helleaaltoa ja voimakkaita ukkospuuskia.

Lämmin sää jatkuu ensi viikolla – Ukkosta tulossa

Lämmin sää jatkuu edelleenkin. Maanantaiksi ja torstaiksi ennustetaan Kokemäelle ukkosta.

Karmarock jäi noin 1000 kävijää tavoitteestaan

Harjavallassa järjestetty Karmarock jäi tänä vuonna yleisötavoitteestaan. Kävijöitä oli tapahtumassa noin 1500.

Vanhemmat artikkelit «

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje