«

»

Jokien virtaamat pieniä ja järvien vedenkorkeudet laskussa

Heinäkuun sateet ovat tulleet pääosin ukkoskuuroissa. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Heinäkuun sateet ovat tulleet pääosin ukkoskuuroissa. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Suomen ympäristökeskus kertoo vesitilanteesta heinäkuun lopussa.

Helteinen heinäkuu on alentanut vesistöjen ja pohjavesien pinnankorkeuksia. Vedet ovat ympäristökeskuksen mukaan erittäin lämpimiä. Edes ukkoskuurot eivät ole korjanneet pohjavesien pinnan laskua alle keskiarvon.

-Ukkoskuurot valuvat joko pintavaluntana vesistöihin tai imeytyvät pintakerroksiin, josta ne haihtuvat. Pohjaveden pinnat jatkavat elokuussa vuodenajalle tyypillistä laskua, arvioi geohydrologi Risto Mäkinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Maan etelä- ja keskiosassa pintavedet olivat jaakonpäivänä 24-26 asteen lämpöisiä, eli kesän toiseksi korkeimpia lämpötiloja.

Vedenkorkeudet laskussa

Ympäristökeskuksen mukaan jokien virtaamat ja vedenkorkeudet ovat helteisen heinäkuun jäljiltä alhaisia. Viime päivien rankat ukkoskuurot ovat kuitenkin paikoin nostaneet jokien virtaamia. Kuitenkin nousu on jäämässä paikalliseksi ja virtaamat kääntymässä laskuun lähipäivinä.

Kuiva maaperä imee suurimman osan sateesta. Elokuun alusta on ennustettu melko vähäsateista.

Järvivesien korkeudet ovat myöskin laskussa ja lasku jatkuu edelleenkin.

Heinäkuussa on satanut yleisesti tavanomaista vähemmän. Sateistä suurin osa on tullut voimakkaissa ukkoskuuroissa ja paikalliset vaihtelut ovat ympäristökeskuksen mukaan suuria.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje