Kuukausi arkisto: K V

Auto ojassa Kokemäellä – Paikalla kaksi humalaista

Kokemäen Kauvatsantiellä tiistai-iltana ajoi henkilöauto ojaan. Poliisi löysi paikalta kaksi humalaista miestä, joita epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Kaupunginjohtaja ehdottaa kunnallisveron korotusta

Kokemäellä kunnallisen tuloveroprosentin korotusta käsitellään taas hallituksessa 3.11.

Pyhäinpäivä sulkee kaupat ensi lauantaina

Tämän viikon lauantaina vietetään Pyhäinpäivää.

Kokemäen vesihuolto etsii putkivikoja savulla

Savukokeita Kokemäen viemäriverkostossa jatketaan jälleen.

Boliden Harjavallassa huimaa nousua

Boliden Harjavallan tuotanto on huimassa nousussa. Konsernin tulos on lähes sata miljoonaa euroa voitollinen.

Kollien ilta Kokemäellä

Perjantaina 14. marraskuuta Kokemäen yrittäjät yhteistyössä kaupungin kanssa järjestävät Kollien ilta-tempauksen.

Kokemäellä mitattiin lokakuun lopun korkein lämpötila vuosikymmeniin

Kokemäellä mitattiin tiistaina lokakuun lopun korkein lämpötila sitten vuoden 1975, kertoo Ilmatieteen laitos.

Yle: Tykkäätkö Facebookissa ikävistä asioista?

Onko esimerkiksi ikävistä uutisista tykkääminen Facebookissa etikettivirhe, pohditaan Ylellä.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintasuunnitelma hyväksyttiin

Kokemäen kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmaa viime kokouksessaan.

Hallitus antoi luvan palkata lisää työntekijöitä kirjastoon

Kokemäen kaupunginhallituksessa käsiteltiin kirjaston henkilöstömäärän nostoa nykyisen palvelutason ylläpitämiseksi.

Vanhemmat artikkelit «

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje