«

»

Valtuusto käsitteli lämpöyhtiön omistajaohjausta – Katso video!

Kokemäen valtuustossa esitettiin mielipiteitä lämpöyhtiön tukemisen puolesta ja vastaan.

Kokemäen Lämpö Oy on ottanut kaupungin takaamia lainoja jo huomattavan määrän. Valtuutetut kannattivat omistajaohjauksen lisäämistä.

-Ruvetaan palaveeraamaan vähintään neljä kertaa vuodessa. Näin ei enää kerta kaikkiaan saa käydä, että tämä tulee näin valtuustoon täysin yllätyksenä, kaupunginjohtaja Reijo Siltala aloitti keskustelua asiasta.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä vaati asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.

-Minun mielestäni ei kannata lämpöyhtiötä vastaan taistelemaan, Siltala jatkoi.

Lisäksi eräs valtuutettu vaati jopa lämpöyhtiön johdon vaihtamista.

Valtuusto lupautui lopulta myöntämään takauksien nostamista 4 470 000 euroon, eli 670 000 eurolla aiemmasta. Lisäksi valtuusto lykkäsi lämpöyhtiön lainojen takaisinmaksuaikaa.

Päätös tehtiin lopulta äänin 17-puolesta ja 10 vastaan. Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Valtuusto käsitteli omistajaohjausta maanantai-iltana 30.3. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje