«

»

Massairtisanomiset ovat todellisuutta vielä 2016


90-luvulla yrityksiä, joilla oli jonkinlaista varallisuutta ja samalla lainoja ajettiin konkurssiin pankkien toimesta.

Syynä tähän oli tavoite korjata pankkien taseita ja estää pankkien kaatuminen, joka olisi johtunut pankinjohtajan tekemistä huonoista sijoituksista.

Vielä vuonna 2016 mm. Osuuspankin pienyritykselle laatiman velkakirjan ehdoissa sanotaan kohdassa 8.3:

”Velka erääntyy pankin vaatiessa sitä kirjallisesti heti maksettavaksi, jos pankin maksuvalmius ja vakavaraisuus laskee alle laissa säädettyjen rajojen.”

Tällaisen tai vastaavan asiasisällön omaavalla lainaehdolla ajettiin yrittäjiä massakonkursseihin. Vaikka vuonna 1992 hallitus teki sopimuksen pankkien kanssa vastineeksi pankkituesta, että elinkelpoisia yrityksiä ei ajeta konkursseihin, kohdistuivat nämä massairtisanomiset juuri elinkelpoisiin ja vakavaraisiin yrityksiin.

Monesti yrityksen omaisuus realisoitiin lähes nollalla markalla. Yrittäjän lainan vakuutena oleva omaisuus riistettiin jonka jälkeen velat jäivät vielä elämään.

90-luvun laman syynä oli koko 80-luvun jatkunut pankkien holtiton lainananto, jolloin ulkomaalaista lainaa sai huomattavasti halvemmalla. Valtiohallinto oli laillistanut ulkomaalaisen luoton hakemisen vuonan 1986.

80-luvulla oli syntynyt myös suuri kiinteistö– ja pörssikupla sekä vahvan markan politiikka.

Lama-ajan valtionjohto ajatteli vain pankkien pelastamista, ei pienyrittäjien, koska pankit olivat liian isoja kaatumaan.

Kun rahoitusmarkkinat vapautettiin, eivät valtionjohtajamme osanneet edes aavistaa, minkä pedon he olivat päästäneet irti.

Kun lopulta vuonna 1991 oli markka pakko devalvoida, jotta vienti saatiin vetämään Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, valuuttalainoja ottaneet yrittäjät joutuivat erittäin vaikean tilanteen alle.

90-luvulla ei kaikki mennyt lain mukaan. Vaikka yrittäjä oli tehnyt parhaansa ja hoitanut kaiken täsmällisesti, saattoi hän menettää kaiken ansaitsemansa vain koska pankinjohtaja oli hoitanut pankin sijoitukset huonosti ja vakavaraisuus oli päässyt laskemaan alle sallitun rajan. Pankinjohtajan tekemistä virheistä joutuu siis vastuuseen asiakas mahdollisesti koko omaisuudellaan.

EVR vaatii pankeilta vakavaraisuudeksi 9 prosenttia. Kuitenkin monien pankkien vakavaraisuus perustuu heidän velkakirjoihin ja pantteihin, joilla ei ole todellista arvoa. Kyseinen kupla voi puhjeta minä hetkenä hyvänsä, jolloin korjatakseen vakavaraisuutta pankit voivat aloittaa vähintäänkin yhtä laajat toimet kuin 90-luvulla.

Yllä oleva dokumentti kertoo 90-luvun laman syistä ja seurauksista.

Kuva: Wikipedia

Kuva: Wikipedia

4 comments

Hyppää kommentti lomakkeelle

  1. Hilkka Laikko, Velallisten Tuki, Tiedottaja, 040-445 9688

    Velallisten Tuki -johtoryhmän jäsenenä ja tiedottajana totean, tässä ongelman ytimen eli sen seikan, että sekä pankit, että perintätoimistot ovat täysin vastuuttomasti lobanneet lainsäätäjiä ja ajaneet velanperinnän siihen pisteeseen, että työllistävällä ja investoivalla yrittäjällä ei ole enää mitään lain takaamaa suojaa omalle omaisuudelle – joka on investointilainan takuuna. Näin siis yrittäjät karkoitetaan Suomesta ja 90- luvun yrittäjät pidetään edelleen velkavankeutta vastaavassa tilanteessa 80-luvun lopun virtuaaliveloista (ks. jäljempänä) vuonna 2016. Ei siis ole ihme, että yrittäjät pakenevat maasta esim. Viroon.

    Toiseksi luen nuoren yrittäjän velkakirjaa vuodelta 2014: ” Velka erääntyy pankin vaatiessa heti takaisin maksettavaksi, jos pankin maksuvalmius tai vakavaraisuus laskee alle laissa säädettyjen rajojen (massairtisanomistilanne).”

    Siis 90-luku voi toistua ja toistuu koko ajan 2016.

    Mikä tässä järjestelmässä on vikana? Järjestelmä ei pakota pankkeja tekemään tilitystä, vaikka siitä on säädetty sekä Kauppakaaressa että Rikoslaissa (28luku 4§ ja 5§) Jokaisen yrittäjän pitää siis itse vaatia sen tekemistä.

    1988 Yritys Oy velka pankille oli 1.5 miljoonaa markkaa
    1994 pankki on saanut kaikkiaan lähes 5 miljoonan markan suoritukset eri tavoin
    2008 pankki ilmoittaa velan olevan täysimääräisenä heidän kirjanpidossaan ja taseissaan
    2015 pankki ilmoittaa velan jäljellä olevan määrän eli 1,6 miljoonaa euroa 10 miljoonaa markkaa!!!
    Näillä velkaväitteillä siis kierretään valtionveroja 18%:n koroilla -tässä tapauksessa tähän mennessä pankin laiton hyöty on 1,3 miljoonaa euroa. Ei ihme, että Suomen taloudella menee huonosti!

    Missä on siis tämän ja satojen muiden vastaavien tapausten juju? Miksi pankeille ja perintätoimistoille on niin tärkeää pitää 25 vuotta vanhat ja vanhemmatkin velat heidän taseissaan ja kirjanpidossaan?

    Syy tulee kirjanpitolaista, jossa ”luottotappioiden korot saa vähentää tuloksesta ennen veroja”. Siis 90-luvun uhrien velkakirjoja, joista todellisuudessa suoritukset on saatu jo monta kertaa, pidetään kirjanpidossa, koska niillä voidaan välttää verotusta 18% miljardeilla – ajatelkaa yli 23 vuotta! Vau, mikä bisnes

    Pääministerimme totesi 5.3.2016, että 90-luvun uhrien kohtalot olivat traagisia ja se vaikuttaa edelleen. Totta kai se vaikuttaa, kun em. laittoman veronkierron lisäksi pidetään nämä mahdolliset työllistävät ihmiset vieläkin yhteiskunnan ulkopuolella. Traagista tämä hulluus on koko Suomen taloudelle v. 2016.

  2. Habibi

    Onneksi Suomaliset ovat kuitenkin kaikesta huolimatta erittäin avuliasta kansaa http://juhanikleemola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213530-neljan-tahden-vastaanottokeskus ja onneksi joku vielä tänä päivänä tienaa! Ihan mielenkiinnosta voisi toimittaja selvittää millaiset kulut on alueen vastaanottokeskuksissa, Kiitos jo etukäteen. Nämä kytkökset ja kytkykaupat on saatava kirkkaaseen valoon!

    Tämän päivän hallituksen leikkaukset juurikin maan vähävaraisimmilta tulevat olemaan tähtitieteellinen summa maksettavaksi seuraavalle sukupolvelle. Ei niitä numeroita nyt pystytä arvioimaan, mutta nollien määrää siellä perässä voidaan arvioida ja niitähän sitten riittää. Miten kehtaamme puhua AAA-luokituksesta tai oikeastaan sen menetyksestä kun meillä vanhainkodeissa mummot ja papat ovat jo tovin imeskelee nälkäänsä ikeniä.

    Sitten ihan aiheeseen, vaatii ihmiseltä raudan kovaa luonnetta taistella vuosia pankkia vastaan ottaen huomioon, että alkuperäisen menetyksen yrittäjä on tehnyt pankin osaamattomuuden vuoksi. Pankki sitten ahneuksissaan vielä tänä päivänä vaatii 6-7 kertaista summaa alkuperäisestä, kylä sylettää!!! Luulisi meillä olevan kova tahtotila näiden vääryyksien korjaamiseksi ja perintätoimistojen toimet verollepantaviksi.

    Hmmm… paratiisin tuoksun leijalee nenääni…

  3. Habibi

    Onneksi Suomaliset ovat kuitenkin kaikesta huolimatta erittäin avuliasta kansaa http://juhanikleemola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213530-neljan-tahden-vastaanottokeskus ja onneksi joku vielä tänä päivänä tienaa! Ihan mielenkiinnosta voisi toimittaja selvittää millaiset kulut on alueen vastaanottokeskuksissa, Kiitos jo etukäteen. Nämä kytkökset ja kytkykaupat on saatava kirkkaaseen valoon!

    Tämän päivän hallituksen leikkaukset juurikin maan vähävaraisimmilta tulevat olemaan tähtitieteellinen summa maksettavaksi seuraavalle sukupolvelle. Ei niitä numeroita nyt pystytä arvioimaan, mutta nollien määrää siellä perässä voidaan arvioida ja niitähän sitten riittää. Miten kehtaamme puhua AAA-luokituksesta tai oikeastaan sen menetyksestä kun meillä vanhainkodeissa mummot ja papat ovat jo tovin imeskelee nälkäänsä ikeniä.

    Sitten ihan aiheeseen, vaatii ihmiseltä raudan kovaa luonnetta taistella vuosia pankkia vastaan ottaen huomioon, että alkuperäisen menetyksen yrittäjä on tehnyt pankin osaamattomuuden vuoksi. Pankki sitten ahneuksissaan vielä tänä päivänä vaatii 6-7 kertaista summaa alkuperäisestä, kylä sylettää!!! Luulisi meillä olevan kova tahtotila näiden vääryyksien korjaamiseksi ja perintätoimistojen toimet verollepantaviksi. Hmmm… paratiisin tuoksun leijalee nenääni…

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje