«

»

Pääkirjoitus: Sähkömaksut virtaavat ulkomaille

Caruna sai monet suomalaiset tyrmistymään ja poliitikot syyttelemään toisiaan, kun se nosti siirtohintojaan jopa 30 prosenttia.

Isoista voitoistaan huolimatta yritys ei maksa Suomeen käytännössä lainkaan veroja, vaan sen toteuttaman verosuunnittelun avulla rahat virtaavat emoyhtiölle monikansallisen lainaketjun kautta. Lainan korko on lähes 9 prosenttia, vaikka yleinen korkotaso on lähes nollassa.

Caruna on ollut aiemmin valtionyhtiö Fortumin omistuksessa, mutta sähkönsiirtokapasiteetti myytiin ulkomaille vuonna 2014. Kuitenkin alamäki alkoi jo vuonna 1998, jolloin Fortum yksityistettiin. Jo tällöin sähkön hinnat nousivat ja valtio menetti huomattavia tuloja.

Carunan suurimpiin omistajiin kuuluvat suursijoittajat First State Investments, joka omistaa neljäkymmentäprosenttia ja Borealis Infrastructure, joka omistaa myös neljäkymmentäprosenttia. Loput 12,5 prosenttia omistaa Keva ja 7,5 prosenttia Elo.

Muutaman mutkan kautta omistajiksi selviävät kansainväliset pankit HSBC Custody Nominees Limited 14,8 prosentin omistuksella, JP Morgan Nominees Australia 11,57 prosentin, National Nominees Limited 8,5 prosentin ja Citicorp Nominees Pty Limited 4,47 prosentin omistuksella.

Tässä herää kysymys, kuka on vastuussa isojen yhtiöiden kauppaamisesta ulkomaille. On väärin puhua valtionyhtiöstä, sillä kyseessä on kansan omistama yhtiö, jonka alkuperäinen tavoite on ollut tarjota kansalaisille sähköverkkopalvelut edulliseen hintaan.

Suuryritykset pääsevät paljon helpommalla kuin pienyritykset, jotka joutuvat maksamaan veronsa aina kokonaisuudessaan. Pienyritys voidaan ajaa konkurssiin muutamalla asiakirjalla, mutta suuret kansainväliset monikansalliset yhtiöt ovat liian suuria kaatumaan. Monien näiden yritysten omaisuus on luotu keinottelulla sekä suoranaisella riistolla, jota ei kukaan selvitä.

Kuka kantaa vastuun?

1 comment

  1. Habibi

    Kohta myös meidän pohjavedet!

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje