«

»

Kolumni: Britit saivat uuden itsenäisyyspäivän

Britit ovat eilen järjestetyssä kansanäänestyksessä ottaneet itsenäisyytensä takaisin ilman väkivaltaa kansanvallan keinoin.

Tämä on ensimmäinen käänne vuosisadan suurimman huijauksen romahtamisessa. Euroopan unioni on riistänyt kansoja jo tarpeeksi kauan. Vaikka tiletanttipoliitikot yrittivät huijata kansaa äänestämään unionin puolesta Briteissä, ei se kuitenkaan kansan enemmistöön toiminut.

Ennen äänestystä kirjoitin, ettei demokratia ole kovassa huudossa näissä piireissä. Jos hyvin käy, voivat britit joutua äänestämään vielä toisen kerran, koska poliitikot eivät halua uskoa kansan mielipiteen olevan heistä ”väärä.”

Kaikissa unionin jäsenvaltioissa tulisi nyt pikimmiten järjestää samanlainen äänestys, kuin Brittaniassa. Tällä tavalla nähtäisiin, haluaako kansan enemmistö jatkaa ryöstön kohteena myös Suomessa.

Unioni on niin byrokratia, kuin pankkihirviökin. Se on riistänyt rahanluontioikeuden itsenäisiltä valtioilta liikepankeille, jotka voivat luoda rahaa tyhjästä, kunhan heillä on holveissaan muutama prosentti luodun rahan arvosta vaikkapa velkakirjoina. Tätä rahaa ne sitten lainaavat tavallisille ihmisille ja valtioille. Ja ainoa, mikä on varmaa, on voiton maksimointi.

Pankkitoiminta pitäisi vähintäänkin olla valtion valvonnassa. Kun vähänkin perehtyy tämän riiston syövereihin, voi todeta sen huijauksen laadun. Pankkien toimintamallit nähtiin jo 90-luvulla, jolloin käsite Suomesta oikeusvaltiona murtui totaalisesti.

Tärkeää on myös oma keskuspankki, jolla on rahan paino- ja luontioikeus ja joka valvoo pankkien luotonantoa sekä korkoja. Lainaraha on tärkeää, jotta yritykset menestyvät ja kehittyvät. Elinvoimaisia yrityksiä ei saisi ajaa konkurssiin niin verottajan kuin pankin toimesta.

Brittien itsenäisyys on nyt turvattu ja kansa näyttänyt mielipiteensä. Pörssikurssit romahtivat hetkellisesti, kuten odotettavissa oli. Mutta kurssit yleensä menevät alas ja ylos ja pian Britti ovat jo nousujohteella.

Suomen tulisi nyt ottaa mallia Briteistä ja ajaa omaa itsenäisyyttään sekä kansanäänestys niin Markan palauttamisesta kuin Unionista erosta.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje