«

»

Kokemäellä suruliputetaan terroristi-iskun uhreille

Turun keskustassa tiettävästi turvapaikanhakijana maahan tullut 18-vuotias ulkomaalaismies puukotti kuoliaaksi kaksi sekä vakavasti vahingoitti kahdeksaa henkilöä.

Asiaa tutkitaan terroritekona. Tämä on tiettävästi ensimmäinen Suomeen ja suomalaisiin kohdistunut terroriteko.

Sisäministeriö on julistanut koko maahan suruliputuksen, joka alkaa lauantaina aamulla ja päättyy lauantai-iltana kello 21.

Myös Kokemäen kaupunki on yhtynyt suruliputukseen islamilaisen terrorismin uhreille. Siniristiliput liehuvat nyt puolitangossa kaupungintalon edustalla.

Islamilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, ovat monet päättäjistämme ehtineet jo toteamaan. Totuus on kuitenkin rauhanuskonnolle karvaampi. Tekopyhyydellä ei ole rajoja, kuten ei Suomellakaan.  Tarkemmin emme voi asiaa ilmaista, sillä muuten saamme niskaamme poliisin vihapuheryhmän. Onhan todettu, että puukko sattuu vain kerran, mutta rasismin arvet kestävät ikuisesti, vai miten se taas menikään?

Kokemäkeläinen ilmoittaa osanottonsa kaikkien läheistensä tai ystäviensä menettäneiden sekä koko Suomen suureen suruun. Nyt täytyy kuitenkin jatkaa elämäämme ja ajatella realistisesti. Jotain on tehtävä, jottei tämä enää ikinä toistu.

3 comments

  1. Anonymous

    Aika kärkevää kommentointia paikallislehden nimissä. Mikä MV-lehti tämä on?

    1. Nimetön

      Totuus satuttaa suvakkia!!!!

  2. Nimetön

    Klo 15 aikaan ajelin Kauvatsan suuntaan. Bazaari kahvilan ja Pihlajalinnan salot olivat tyhjiä. No, on sekin kun jättää suru liputtamatta eräänlainen kannanotto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje