«

»

Saara Aallon konsertti käynnistää Satasoitto-festivaalin

Saara Aalto. Kuva: Satasoitto

Saara Aalto. Kuva: Satasoitto

Satasoitto soi Kokemäellä ja Harjavallassa 26. elokuuta – 4. syyskuuta 2016

Laulajat loistavat Satasoitto-festivaalilla elo-syyskuun taitteessa. Menestynyt laulaja ja lauluntekijä Saara Aalto avaa Satasoiton 26. elokuuta Harjavalta-salissa. Yhdeksän päivän mittainen festivaali jatkuu vahvalla laulumusiikilla ja huipentuu harvinaisiin konserttivierailuihin.

Ensimmäisenä festivaaliviikonloppuna lavalle nousevat mezzosopraanot Merja Mäkelä ja Essi Luttinen. Harjavallasta kansainväliselle uralle ponnistanut Mäkelä laulaa lied-konsertissaan muun muassa Toivo Kuulan ja Robert Schumannin romanttisia lauluja. Essi Luttisen brunssikonsertti “Rakkauden kartta” kertoo rakkaudesta kautta maailman ja aikakausien.

Kokemäen Seuratalon iltamat vietetään viihteen mestareiden seurassa. M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen suosittu “Kielletyt Laulut” -konsertti nostaa esiin 60- ja 70-luvulla soittokiellossa olleita kappaleita ja niiden taustoilla vaikuttavia meheviä tarinoita.

Pori Sinfonietta tuo Satasoittoon sopraano Mari Palon ja tuoreen ylikapellimestari Janne Nisosen. Yökonsertti Kokemäen kirkossa on omistettu Mozartin musiikille. Se on uusinta kauden avauskonsertista Porissa, jossa Nisonen debytoi Sinfoniettan ylikapellimestarina.

Syyskuun 3. päiväksi Satasoitto on kiinnittänyt huikean viuluduon. Harjavallan kirkossa konsertoivat harvoin yhdessä kuullut kansainväliset huippuviulistit Elina Vähälä ja Jaakko Kuusisto. Heidän duo-ohjelmassaan kuullaan Prokofjevin ja Bartokin musiikkia kahdelle viululle sekä tunnettuja sooloviuluteoksia.

Festivaalilla konsertoivat myös kiinnostavat piano-, urku- ja marimbataiteilijat. Pianovirtuoosi Jukka Nykänen soittaa musiikkia urheilun ystäville. Konserttia höystävät teemaan sopivat yllätysvieraat. Kokemäen kirkon kuuluisien urkujen muhkeasta soinnista nautitaan urkutaiteilija, kanttori Juhani Romppasen konsertissa. Satasoitto-festivaali päättyy sunnuntaina 4. syyskuuta Emil Cedercreutzin museolla. Vibrafonisti Panu Savolaisen soolokonsertissa on luvassa ainakin J.S. Bachin sooloviuluteoksia, Savolaisen omia sävellyksiä ja rohkeita improvisaatioita.

Satasoiton lipunmyynti käynnistyy kesäkuun alussa festivaalin nettisivuilta löytyvässä verkkokaupassa ja pari viikkoa myöhemmin lipunmyyntipisteissä Kokemäellä, Harjavallassa ja Porissa.

Satasoitto-festivaali tarjoaa myös runsaan kattauksen ilmaisohjelmaa ja yhteistyökonsertteja paikallisten organisaatioiden kanssa. Yhteistyö- ja ilmaisohjelma julkaistaan kesäkuussa.

Satasoitto 2016 ohjelmarunko:

26.8. kello 19:     Saara Aalto, avajaiskonsertti, Harjavalta-sali

27.8. kello 16:     Merja Mäkelä, lied-konsertti ”Lähtöjä”, Emil Cedercreutzin museo

27.8. kello 19:     M.A. Numminen & Pedro Hietanen, ”Kielletyt laulut”, Kokemäen Seuratalo

28.8. kello 11:30 ja 13:00: Essi Luttinen, brunssikonsertit, Ali-Ketolan tila

28.8. kello 18:     Jukka Nykänen & vierailijat, urheilullinen pianokonsertti, Harjavalta-sali

31.8. kello 19:     Juhani Romppanen, urkukonsertti, Kokemäen kirkko

2.9. kello 21:        Mari Palo & Pori Sinfonietta, Yökonsertti Mozart!!, Kokemäen kirkko

3.9. kello 18:        Jaakko Kuusisto & Elina Vähälä, viulukonsertti, Harjavallan kirkko

4.9. kello 18:        Panu Savolainen, marimbakonsertti, Emil Cedercreutzin museo

Satasoitto-festivaalin ohjelman ovat koonneet taiteelliset johtajat Eeva-Maija Talasma ja Markku Ollila. Satasoittoa järjestää Satasoittoyhdistys ry ja tuottaa Tuuli Penttinen-Lampisuo Kallo Worksista. Festivaalin mahdollistavat opetus- ja kulttuuriministeriön, Harjavallan ja Kokemäen kaupunkien, Emil Cedercreutzin säätiön ja alueen yritysten ja yhdistysten tuki ja yhteistyö. Satasoitto on valtakunnallisen Finland Festivals -verkoston jäsen.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje