«

»

Torstain myrsky vaikutti vain vähäisesti hätäkeskuksen toimintaan

Kuva: Hätäkeskuslaitos

Kuva: Hätäkeskuslaitos

Hätäkeskus kertoo, ettei torstain ukkosmyrsky ole vaikuttanut merkittävästi sen toimintaan.

Suurin vaikutus ukkosrintamalla on ollut Pohjanmaan hätäkeskus, jossa tehtävämäärä lisääntyi huomattavasti lyhyellä aikavälillä.

Ukkosmyrsky on lisännyt tehtäviä myös Porin hätäkeskuksessa.

-Pohjanmaan hätäkeskus otti klo 7–15 välisenä aikana yhteensä 513 hätäpuhelua, joista 197 soitettiin klo 13–15 välisenä aikana. Myös Porin hätäkeskuksen alueella sääolot vaikuttivat tehtävämääriin lisääntyvästi, kertoo Hätäkeskustoiminnan kehittämisyksikön päällikkö Kyösti Lehtonen.

Hätäkeskusten toiminta on kuitenkin ollut normaalilla tasolla ja ukkosrintaman vaikutukset vähäisiä.

Hätäilmoituksia on tullut pääasiassa rakennuspaloista. automaattisia paloilmoituksia, vesivahingoista sekä kaatuneista puista.

-Sääolosuhteiden vaikutukset hätäkeskusten toimintaan voivat muuttua nopeastikin ukkosrintaman edetessä. Muistutamme, että esimerkiksi kaatuneisiin puihin ja sähkökatkoihin liittyvät tiedustelusoitot eivät kuulu hätänumeroon. Ne voivat pahimmillaan ruuhkauttaa hätänumeron 112, jolloin avunsaanti todellisessa hädässä olevilta voi viivästyä. Hätänumeroon 112 soitetaan vain todellisissa hätätilanteissa.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje