«

»

Pääkirjoitus: Monopolin murruttava

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kokemäen valokuituverkko on rakennettu veronmaksajien rahoin Kokemäen kaupungin konserniyhtiön toimesta, mutta hyödyt kerää Sonera.

Viikonloppuna laskeskelin, että halvimmillaan valokuituliittymä kustantaa 510 euroa vuodessa.

Itselleni hankkima, 100 Mbit/s nopeuden laajakaista kustantaakin jo yli 630 euroa. Suurin osa kuluista tulee verkon ylläpitomaksusta, jota kerää Kokemäen Teollisuuskylä Oy.

Sonerassa minua ihmetyttää erityisesti se, että jos tilaat ja maksat vaikkapa nyt 100 Mbit/s laajakaistasta, saat nopeudeksi alhaisimmillaan vain puolet luvatusta.

Mainoksissa pikkupräntillä on kuitenkin kerrottu nopeuden vaihteluväli, joka on yleensä noin puolet maksetusta määrästä.

Jos menet esimerkiksi tietokoneliikkeeseen, maksat täyden hinnan ja saat vaikkapa vain puolikkaan tietokoneen, rikkoo yritys lakia. Miksei sama toimi myös laajakaistojen kanssa?

Soneralta kysellessäni lisätietoja laajakaistasta, sain tietooni, ettei haja-asutusalueiden yksityiskäyttäjät ole yritykselle taloudellisesti kannattavia. Liittymän kuukausimaksu ei kata edes linjan huoltotoimenpiteitä.

Valokuituverkossa ei toteudu Viestintäviraston suositukset ja määräykset vapaasta kilpailusta. Jos palveluitaan tarjoaa ainoastaan yksi operaattori, ei homma toimi.

Aluksi Soneran myyjät hehkuttivat hyviä nopeuksia, mutta tehtyämme Speedtestin Kokemäen keskustassa DNA vs. Sonera, alkoi myyjä hiljenemään.

DNA antoi latausnopeudeksi 35,66 Mbit/s ja lähetysnopeudeksi 8,35.

Soneralla samat tulokset olivat latauksen kohdalla noin 10-15 Mbit/s luokkaa. Tarkkoja tuloksia en saanut ylös, sillä myyjä sulki nopeasti sovelluksen.

Soneran saatua monopolin verkkoon, ei ole takeita että palvelu säilyy ja verkko toimii nopeasti ja luontevasti.

Minusta kuluttajalla saisi olla oikeus jopa perua laajakaistaverkkosopimus ja vaatia avausmaksua takaisin, jos palveluntarjoaja ei häntä miellytä.

Haluan vastauksia Kokemäen kaupungilta. Miksei muka kukaan muu operaattori ole kiinnostunut yli tuhannen asiakkaan potista laajakaistaverkossa? Onko Sonera saanut niin edulliset hinnat verkon käytöstä, ettei muut operaattorit ole lähteneet verkkoon mukaan.

Kaupunki tiedottaa, että verkko on avoin kaikille operaattoreille.

Vastauksen Soneran monopoliasemasta voi Kokemäen kaupunki laittaa tulemaan toimitukseemme sähköpostitse
tuomas(at)kokemakelainen.net.

Tuomas Kuhalainen
päätoimittaja

5 comments

Hyppää kommentti lomakkeelle

  1. juujuu

    Etkös juuri tekstissä kertonut että sait tietoosi soneralta haja-asutusalueiden olevan yrityksille kannattamatomia ja sitten pohdit miksei muita kiinnosta? Paha on monopoli murtaa jos kukaan muu ei ole halukas tarjoamaan palvelua Kokemäelle ja syykin olisi varmasti selvinnyt esimerkiksi lukemalla kirjoitus ajatuksella läpi.

  2. Tuomas Kuhalainen

    Epäilisin tässä kirjoituksessani, että Sonera olisi saanut verkosta niin edulliset hinnat toimitettuaan verkon laitteiston, että verkko olisi kananttamaton muille operaattoreille.

    Kannattamattomuus oli Soneran mielipide, jonka vain ajattelin ilmaista tässä pääkirjoituksessani.

  3. Jaska

    Moi

    Mikäs nykytilanne verkossa on?
    Saapuneella Soneran kilpailijalla onkin hitaammat linjat? Pitääkö tieto paikkansa?

    1. Tuomas Kuhalainen

      Hei Jaska!

      Meillä on toimituksessa käytössä nyt tuo Satapirkan 100/10 Mb-yhteys, joka on ainakin toistaiseksi toiminut moitteetta. Kaapelit kytkettiin pari viikkoa sitten, nopeus menee jopa hieman yli luvatun, tavallisesti sellaista 104/11 mb-nopeutta tulee.

      Soneran verkosta ei itselläni kokemusta.

  4. Jaska

    Moi

    Olisiko jutun paikka tehdä vertailu 4G vs. valokuitu? Tyyliin: Luvattu nopeus ja todellinen nopeus, sekä näiden eroista. Tuntuvat olevan monelle kuluttajalle aika hepreaa nämä kaikki termit. Moni kun tuntuu olevan pettynyt 4G:n nopeuslupauksiin.

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje