Tagi arkisto:Tulkkilan koulun peruskorjaus

Defibrillaattorin hankkimisesta valtuustoaloite

Kokemäen kaupunginvaltuustossa on jätetty aloite defibrillaattorin hankkimisesta uuteen liikuntahalliin.

Tulkkilan koulun peruskorjaus etenee vauhdilla

Tulkkilan keltaiseen kivikouluun päästään muuttamaan jo heinäkuun puolivälissä.

Näkökulma: Kuka valitsi liikuntahallin värit?

Kokemäen Haapionkatua silmäillessä huomaa, että yksi ei sovi kuvaan.

Punaisen koulun remontti jää aikataulusta

Tulkkilan punaisen koulurakennuksen remontti viivästyy.

Tulkkilan rehtoriksi valittiinkin Miika Heino

Kokemäkeläinen ennusti helmikuussa, että peruskorjatun Tulkkilan koulun rehtoriksi valitaan kasvatustieteiden maisteri Juha-Pekka Pihlman. Toisin kävikin.

Uuden keskuskoulun rehtori valitaan

Tulkkilan koulun uuden rehtorin työhaastatteluryhmä ei ole saanut aikaan yhteistä esitystä.

Kuudesluokkalaiset pysyvästi osaksi yhteiskoulua?

Kokemäellä on suunniteltu liittää Tulkkilan koulun kuudesluokkalaiset myös tulevaisuudessa hallinnollisesti osaksi yhteiskoulua.

Tulkkilan koulun rehtori irtisanoutui

Kokemäen kaupunginhallitus jätti pöydälle Tulkkilan koulun rehtorin viran täyttämisen.

Varoitus: Muistathan hidastetyössyt

Kokemäen Tulkkilantielle on asetettu kaksi hidastetöyssyä.

Kolmen kuukauden kesälomia haikaillaan

Aikaisemmin kouluissa kesälomakausi kesti kesäkuusta syyskuulle, mutta nyt tänäkin vuonna koulut aloitetaan tänään elokuun alussa.

Vanhemmat artikkelit «

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje