Kuukausi arkisto: K V

Näkökulma: Islamilainen terrori jo arkipäivää

Tiistai-aamuna koko maailman valtasi suru-uutinen Berliinistä. Islamilaisen kalifaatin puolesta taistellut suurella todennäköisyydellä turvapaikanhakijana maahan tullut ulkomaalaistaustainen islamisti ajoi rekan tahallaan väkijoukkoon kristillisellä joulutorilla kirkon edustalla.

Pääkirjoitus: Politiikka on rikki

Suomessa, ja koko läntisessä maailmassa ollaan todella hyviä moralisoimaan muita, mutta usein unohdetaan omat virheemme.

Koira raahautui auton perässä Kokemäellä

Kokemäkeläinen metsästäjä unohti metsästystoverinsa kiinni autonsa peräkoukkuun.

Harjavallan vesivoimalaitoksella öljyvahinko

Harjavallan Voimalaitoksentielle tuli perjantaina aamupäivällä hälytys öljyvahingosta.

Kokemäellä juhlistettiin itsenäisyyttä – Katso koko tilaisuus videolta

Kokemäen koulukeskuksen auditoriossa järjestettiin itsenäisyyspäivän juhlatilaisuus.

Täysperävaunu törmäsi ojaan ajaneeseen yhdistelmään

Huittisten Helsingintiellä Kiviniityn rampissa sattui maanantaina aamupäivällä kahden rekan välinen liikennevahinko.

Ohi ajanut auto jarrutti ohitettavan edessä – ja kolahti

Harjavallassa kantatie 43:lla sattui peräänajo ohitustilanteen jälkeen maanantai-iltana.

Tukkirekan perävaunu kaatui tielle Huittisissa

Huittisissa VT2:lla heittelehtimään lähtenyt tukkirekan perävaunu kaatui maanantaina aamupäivällä.

Pro Kokemäki-palkinto Karimaan puutarhalle

Kokemäen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa julkistettiin myös Pro Kokemäki-palkinnon saaja.

Polaris-mönkijä varastettiin aidatulta varastoalueelta

Huittisten Rautia K-Maatalouden varastoalueelle tunkeuduttiin torstain vastaisena yönä.

Vanhemmat artikkelit «

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje