Kategoria arkisto: Mielipide

Näkökulma: Kaupungin suunta on väärä

Kokemäellä ollaan käynnistämässä säästötalkoita. Valtuusto on antanut tavoitteeksi 500 000 euroa. Sydän-Satakunta-lehdelle haastattelun antaneen säästötyöryhmän vetäjä Eeva-Liisa Tuominen Keskustasta totesi, että säästötavoitetta ei ole täytetty, mutta kymmenien tuhansien eurojen säästöihin päästiin esityksessä.

Näkökulma: Hyvin menee kirkkovaltuustolla

Kokemäen kirkkovaltuuston ja kirkkoherran välillä on jälleen todettu olevan ristiriitoja.

Pääkirjoitus: Sinäkin Säästöpankkini

Nyt sitten Säästöpankki, tuo ihana luotettava maalaispankki, supisti kanssa kassapalveluita. Nielin vielä tuon, ja ajattelin että maailman meno on nyt sellainen, että kaikesta leikataan. Mutta nyt tuli asia, joka katkaisi kamelin selän. Koko konttori suljetaan.

Näkökulma: Missikilpailut ja rasismi

Miss Helsingin valinta on nostattanut suuren kohun ympäri Eurooppaa, joten nyt myöskin Kokemäkeläinen on päättänyt ottaa osaa keskusteluun, vaikkei Helsinki kuulukaan pääsääntöiseen levikkialueeseemme.

Näkökulma: Islamilainen terrori jo arkipäivää

Tiistai-aamuna koko maailman valtasi suru-uutinen Berliinistä. Islamilaisen kalifaatin puolesta taistellut suurella todennäköisyydellä turvapaikanhakijana maahan tullut ulkomaalaistaustainen islamisti ajoi rekan tahallaan väkijoukkoon kristillisellä joulutorilla kirkon edustalla.

Pääkirjoitus: Politiikka on rikki

Suomessa, ja koko läntisessä maailmassa ollaan todella hyviä moralisoimaan muita, mutta usein unohdetaan omat virheemme.

Kolumni: Koska Tulkkilantien töyssyistä päästään eroon?

Kokemäen Tulkkilantielle asetetut hidastetöyssyt tulivat varmaankin jäädäkseen.

Näkökulma: Sosialismin unelma on täällä

Tämä tietää maineen ja kunnian lisäksi huomattavaa palkankorotusta. Tässä voi tavallinen työtätekevä ihminen tai vaikka vähän menestyneempikin yrittäjä hieraista silmiään. Näennäis-demokraattisesti valittu ministeri-kansanedustajan palkka on 12 307 euroa, kun taas hyvä veli-verkoston kautta tittelinsä saanut Suomen Pankin johtokunnan jäsenkin tienaa 16 088 euroa.

Pääkirjoitus: Hyvät veljet ja nurmikon leikkuu

Suomen kansan omistama valtionyhtiö, paremminkin kansanyhtiö on jälleen kerran munannut itsensä täydellisesti.

Kolumni: Koskenperkaajapatsaan kunnostus rahanhukkaa

Jos tämän remontointi maksoi satatonnia, niin emme uskalla edes ajatella rakennuskuluja.

Vanhemmat artikkelit «

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje