Puhdista auton ulkopinnat lumesta ja jäästä

Auton ulkopinnat, mukaan lukien valot, ikkunat ja peilit tulee puhdistaa ennen tien päälle lähtöä lumesta ja jäästä, muistuttaa Liikenneturva.

Kauvatsan pappilasta tarjottiin 100 000 euroa

Kauvatsan pappilasta on saatu vielä yksi ostotarjous, uutisoi Sydän-Satakunta.

Henkilöautot ketjukolarissa Huittisissa

Huittisten Turuntiellä kolme henkilöautoa kolaroivat keskiviikkona iltapäivällä, kertoo Satakunnan Kansa.

Huittisten rahaston apurahat haettavina

Alfred Kordelinin säätiön Huittisten rahaston apurahat on julistettu haettaviksi.

Kokemäki ottaa taas lainaa – 6,2 miljoonaa euroa

Kuluvan vuoden talousarviossa on Kokemäen kaupunki varautunut 6,2 miljoonan euron lainanottoon.

Kokemäelle yli 18 miljoonaa euroa valtionosuuksia

Kokemäelle on myönnetty valtiovarainministeriöltä valtionosuuksia yhteensä 18, 008 miljoonaa euroa.

Paperittomiin kokouksiin siirrytään Kokemäellä helmikuussa

Kokemäen kaupunginhallitus siirtyy sähköiseen kokouskäytäntöön. Tällöin esityslistoja sekä muuta materiaalia ei enää monisteta, vaan asiakirjoja selaillaan tablet-laitteilla.

Huittinen lomauttaa opetushenkilöstön oikaisuvaatimuksesta huolimatta

Huittinen aikoo lomauttaa opetushenkilöstönsä ja lastentarhanopettajansa vaatimuksista huolimatta.

Lumikerros satoi jälleen – Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä

Ajokeli on huono koko maassa lumisten teiden, lumisateen sekä pöllyävän lumen vuoksi.

Perinteisesti joulunaika päätetään tänään

Tänään tiistaina vietetään vanhan perinteen mukaista Nuutinpäivää.

Vanhemmat artikkelit «

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje