Harjavallassa Emil Cedercreutzin museossa järjestetään kaikille avoin työpaja, jossa valmistetaan keraamisia joulupipareita ja kynttilöitä.
Ilolan vanhainkodin toiminta suunnitellaan siirtää yksityiselle yritykselle
Ilolan vanhainkodin yksityistämistä käsitellään kaupunginhallituksessa ensi viikolla.
Harjavallassa avataan huomenna joulu
Harjavallassa järjestetään yrittäjien joulunavaus perjantaina.
Lautakuntien ja hallituksen kokoukset halutaan julkisiksi Kokemäellä
Kokemäellä on jätetty valtuustoaloite koskien lautakuntien ja hallituksen kokouksien julkisuutta. Perussuomalaisten valtuustoryhmä vaatii kokouksista julkisia.
Jäähalli ei saanut enää lisää tukia
Kokemäen jäähallin tuet kaupungilta jäävät ainoastaan hallituksen myöntämään 15 000 euroon.
Kaupunki kerää kuntalaisten mielipiteitä jätemaksusta
Kokemäellä pyydetään kuntalaisia kertomaan mielipiteensä ensi vuoden alusta voimaan tulevaan jätemaksuun jätelautakunnalle 26.11. mennessä.


