Teljän Kuljetusta haetaan konkurssiin

Kokemäkeläisen perheyritys Teljän Kuljetus Oy:n toiveet yrityssaneeraukseen pääsemisestä ovat haudattu hovioikeudessa. Nyt Verohallinto hakee yritystä konkurssiin.

Naapureista 100 000 euroa Säkylään

Sunnuntai-iltana Veikkauksen Naapurit-pelin päävoitto osui Säkylään.

Aamusumua luvassa vielä ensi viikollekin

Ensi viikko alkaa lämpimänä, mutta loppuviikolle sää viilenee. Sankkaa aamusumua esiintyy edelleen.

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Kokemäellä

Kokemäen Satakunnantiellä kaahasi 60 km/h alueella nuorukainen poliisia vastaan 150 km/h.

Henkilöauto törmäsi sähkötolppaan Kokemäellä

Kokemäellä sattui lauantaina iltapäivällä tieliikenneonnettomuus. Henkilöauton kuljettaja on jatkohoidossa.

Rekasta irronnut rengas osui henkilöautoon Nakkilassa

KATSO KUVAT! – Puutavararekan perävaunusta irtosi Nakkilassa perjantai-iltana kaksi rengasta. Renkaat osuivat vastaan tulleeseen henkilöautoon.

Koulu tyhjennettiin palohälytyksen takia Huittisissa

Huittisten Sammon koululla perjantaina aamupäivällä alkoi palohälytys soimaan. Hälytys oli kuitenkin väärä.

Valtuusto hyväksyi ylijäämäkouluruoan myynnin

Kokemäen kaupunginvaltuusto hyväksyi ylijäämäkouluruoan myymisen SPR:n ystäväkamarille.

Valokuitua rakennetaan vauhdilla Kokemäellä

KATSO KUVAT! – Kokemäellä valokuituverkon rakennustyöt ovat käynnissä ja sadan megan nettiyhteydestäkin ovat jo kuntalaiset päässeet nauttimaan.

Sumu suisti henkilöauton ojaan Kokemäellä

Keskiviikkoaamuna Kokemäellä henkilöauto suistui tieltä. Syynä ulosajoon uskotaan olevan sankka sumu.

Vanhemmat artikkelit «

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje